Alueen esittely

Munkkisaari (ruots. Munkholmen) on eteläisimpään Helsinkiin kuuluvan Länsisataman kaupunginosan osa-alue. Sen muodostavat Eiran länsipuolella oleva niemi ja siihen täyttömailla yhdistetyt entiset saaret Munkkisaari ja Hernesaari (ruots. Ärtholmen).

Hallinnollisesti Munkkisaari kuuluu Ullanlinnan peruspiiriin, joka puolestaan on osa laajempaa Helsingin Eteläistä suurpiiriä. Munkkisaaren naapurikaupunginosia ovat arvostetut Eira ja Punavuori. Rajana niitä vastaan on Telakkakatu, jonka keskellä vuoteen 2008 saakka kulki Helsingin satamarata. Lännessä Hietalahden toisella puolella sijaitsee Jätkäsaaren alue, joka Munkkisaaren tavoin on osa Länsisataman kaupunginosaa. Munkkisaaren edustalla sijaitsevat, kesäkaudella suositut Pihlajasaaret kuuluvat Länsisaarten osa-alueeseen.

Munkkisaaren nimi saattaa olla peruisin virolaisen 1300-1500-luvuilla toimineen Paadisten sistersiläisluostarin mukaan. Luostari omisti kartanoita ja maa-alueita Länsi-Uudeltamaalta. Kun Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika antoi luostarille lohenkalastusoikeudet vuonna 1351, luostarin rengit käyttivät lohenpyyntimatkoillaan saarta satamanaan ja varastopaikkanaan.

Munkkisaaressa oli 1800-luvulla kalastajien kojuja ja kolmisenkymmentä henkeä työllistänyt luujauho- ja liimatehdas, joka vuosisadan vaihteessa muuttui nahka- ja satulatehtaaksi. Hernesaaressa oli kalastajien kojujen lisäksi vakinaisia asukkaita. Saarta käytettiin myös laidunmaana. Saaret yhdistettiin mantereeseen 1930-40 -luvuilla, jolloin niistä tuli osa uutta satama-aluetta. Tästä ajasta Munkkisaaressa on muistona entiset viljamakasiinit, telakkahallit ja Fordin toimistorakennus.

Viime vuosiin saakka Munkkisaaressa on ollut vain yksi asuinkortteli Munkkisaarenkadun ja Hernesaarenkadun välissä. Muilta osin alue on vanhastaan teollisuusaluetta. Munkkisaaressa on 802 asukasta (1.1.2008) ja alue tarjoaa työpaikan 1 773 ihmiselle (31.12.2005).

Munkkisaaren miljöö on muuttumassa. Eiranrantaan on valmistunut uusi korkeatasoinen asuinalue, jonka rakentaminen alkoi vuoden 2005 lopulla. Asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin koteihinsa vuonna 2008. Ennen asuntorakentamista Eiranrannassa toimi jätevedenpuhdistamo ja sen jälkeen rakennusvirasto käytti aluetta työtukikohtanaan. Hernesaareen tullaan rakentamaan asuntoja sataman vapauttaessa osan nykyisistä telakka-alueistaan muuhun käyttöön noin vuonna 2012.

Alueen puistot liittyvät Merisataman puistoihin sekä myöhemmin toteutettaviin Hernesaaren puistoihin. Ne muodostavat valmistuessaan yhtenäisen ja viihtyisän merenrantamiljöön.

Alueella liikennöivät HKL:n linjat 14B (Hernesaari – Meilahden klinikat) ja 16 (Hernesaari – Hakaniemi – Herttoniemi). Lisäksi raitiolinja 1A (Eira – Kauppatori – Käpylä) liikennöi ruuhka-aikaan Pursimiehenkadun kautta.

Lähteitä: Kaupunginmuseo, Kaupunkisuunnitteluvirasto

MUHEIRA.FI