Eiranrannan rakennustyömaa alkaa olla siinä vaiheessa, että parakkeja puretaan jo työmaan ympäriltä. Meripuistossa olleet parakit on jo purettu, ja nyt puretaan Hernesaarenkadun puoleista parakkipinoa (kuvassa).
Uutiset
Bussireitit muuttuvat syksyllä
7.3.2008 | Hernesaari, Munkkisaari, Uutiset

Toisin kuin aiemmin esitettiin, linja 16 ei poistukaan ensi syksynä Munkkisaaresta. Sen päätepysäkki säilyy edelleen Hernesaaressa. Eteläisen Helsingin bussilinjoihin tulee silti useita muutoksia raitiovaunulinjan 9 aloittaessa liikennöinnin 10. elokuuta.
Linja 16 ei jatkossa kulje Punavuoren läpi, vaan jatkaa Munkkisaaresta Tehtaankatua pitkin Kapteeninkadulle, ja sieltä Korkeavuorenkatua Erottajalle. Linja 14B sen sijaan kulkee 16:n vanhaa reittiä Punavuoren halki, josta pohjoiseen reitti pysyy ennallaan.
Linja 17 poistuu kokonaan. Sen eteläisintä osaa korvaamaan tulee linja 14, jota jatketaan nykyiseltä päätepysäkiltään Merikatua pitkin bussin 17 vanhalle päätepysäkille ja sieltä Neitsytpolun, Pietarinkadun ja Kapteeninkadun kautta lenkin heittäen takaisin linjan Merikadulle ja edelleen linjan 14 vanhalle reitille.
Linjan 9 päätepysäkki tulee Kolmikulman kulmille. Raitiovaunujen 1A, 3B, 3T ja 10 reitit pysyvät ennallaan.
Etelä-Helsingin tuleva linjakarttaa voi tutkailla yllä esitetystä kartasta. Hieman laajempi kartta ja lisätietoa aiheesta on saatavilla HKL:n uutisesta
Copterline aloittaa jälleen reittilennot
31.1.2008 | Hernesaari, Uutiset
Helikopteriyhtiö Copterline aloittaa uudelleen keskeytyksissä olleet reittilennot Helsingin ja Tallinnan välillä. Helsingissä yhtiö käyttää Hernesaaren helikopterikenttää, jonne on valmistumassa myös uusi terminaalirakennus. Uusilla AgustaWestland-helikoptereilla matka-aika lyhenee minuutilla 17 minuuttiin. Kopteriin mahtuu 12 matkustajaa.
Copterlinen kotisivuilla ei kuitenkaan vielä ole tietoa lentojen aloittamisesta.
Linja 16 pois Munkkisaaresta?
21.1.2008 | Hernesaari, Munkkisaari, Uutiset
Raitiovaunulinjalla 9 Ullanlinnasta Itä-Pasilaan aloitetaan liikennöinti syksyllä. Samalla lakkautetaan bussilinja 17, jonka linja 9 suurelta osin korvaa. Tämä aiheuttaa kuitenkin muutoksia myös linjoille 14, 14B ja 16.
HKL:n uutisen mukaan:
“Suunnitelmien mukaan linjan 16 päätepysäkki siirrettäisiin linjan 17 nykyiselle paikalle Merikadulle, ja toisaalta lisättäisiin linjan 14B tarjontaa Hernesaaressa korvaamaan linjan 16 poistuvaa reittiosuutta. Samalla siirrettäisiin linjan 14B reitti kulkemaan Punavuoren kautta.”
Linjan 14B palvelua parannettaisiin tihentämällä vuoroväliä ja pidentämällä liikennöintiaikaa viikonloppuiltaisin. Vastaavasti Eirasta Pajamäkeen kulkevalla linjalla 14 vuoroväliä harvennettaisiin.
Suunnitelmista voi jättää palautetta HKL:lle viikon 4 loppuun asti. Palaute lähetetään sähköpostilla yllä linkitetyssä uutisessa mainittuun osoitteeseen. Joukkoliikennelautakunta käsittelee asiaa seuraavan kerran 31.1.
Rakennusvirasto kerää havaintoja villikaneista
1.10.2007 | Uutiset
Helsingin kaupungin rakennusvirasto kerää asukkaiden havaintoja ja mielipiteitä kaupungin villikaneista. Virastossa ollaan kiinnostuneita havainnoista villikaneista, niiden pesäpaikoista ja esimerkiksi auton alle jääneistä kaneista. Myös havainnot villikanien aiheuttamista tuhoista esimerkiksi kasvillisuudelle kiinnostavat.
Havaintoja voi lähettää Internet-pohjaisen käyttöliittymän kautta. Viraston villikanisivuilla on myös ohje, kuinka erottaa rusakko ja villikani toisistaan.
Työmaatietoa Raksa.infosta
28.8.2007 | Uutiset
Raksa.info on uusi verkkopalvelu, joka tarjoaa tietoa helsinkiläisistä rakennustyömaista niin asukkaille kuin ammattilaisillekin. Nyt käynnissä on pilottivaihe, jossa on tässä vaiheessa mukana 18 työmaata.
Mukana on myös yksi työmaa Munkkisaaresta: kahden asuinkerrostalon rakentaminen Eiranrantaan osoitteessa Pirittanaukio 1. Sivustolla on perustiedot hankkeesta, mukaanlukien rakennuslautakunnan asiaan liittyvä pöytäkirja. Sivulla on myös mahdollista keskustella hankkeesta, ja yksi asukas on siellä jo ehtinytkin valittaa työmaan aiheuttamasta metelistä.
Raksa.info-palvelun tuottaa Forum Virium Helsinki.
Anja Kailalle Pro Helsinki -mitali
9.5.2007 | Tapahtumat, Uutiset
Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n pitkäaikainen sihteeri Anja Kaila (kuvassa vasemmalla) sai seuran vuosikokouksen yhteydessä tiistaina 8.5.2007 Pro Helsinki -mitalin nro 180. Mitalin luovutti hänelle Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto ry:n (Helka) toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka (kuvassa oikealla).
Anja Kaila on toiminut seuran sihteerinä 18 vuotta ja ollut keskeinen hahmo toiminnassa koko seuran olemassaolon ajan. Seuran puheenjohtaja Majsa Kunnari luonnehtikin häntä puheessaan seuran sieluksi.
Kadut saivat esipesun
17.3.2007 | Munkkisaari, Uutiset
Munkkisaaren kadut saivat esipesun perjantaina 16.3. Rakennusviraston työntekijät kävivät huuhtelemassa kaduilta pahimmat hiekat pois. Kyseessä oli kuitenkin vasta aikaisen kevään johdosta tehty esipesu, varsinainen puhdistus tehdään noin kuukauden päästä.
Katujen peseminen tapahtunee siis huhtikuun kolmantena perjantaina eli 20.4. Autoilijoiden kannattaa silloin viedä kulkuneuvonsa pois kadunvarresta, ettei tarvitse maksaa 64 euron siirtomaksua.
Alla on vielä pari kuvaa viimevuotisesta katuhiekan puhdistuksesta (21.4.2006).
Hernesaareen louhintajätteen varasto
8.3.2007 | Hernesaari, Uutiset
Metalliaita katkaisee Hernesaarenrannan aiemman nurmikkoalueen noin puolestavälistä. Leveämpi pohjoispää on edelleen asukkaiden käytössä nurmikkona ja virkistysalueena, mutta eteläpää on tästä eteenpäin kaupungin rakennusviraston katurakennustarvikkeiden säilöntäpaikka. Aitauksessa on muun muassa kaivoja ja kiviäkantakaupungin tarpeisiin.
Tulosryhmäjohtaja Olavi Tikka rakennusvirastosta kertoo aitauksesta Helsingin Sanomien uutisessa:
“Olemme katsoneet mahdollisimman laajasti kantakaupungin asukkaiden etuja. Helsinki tulee tarvitsemaan hirvittävän määrän maamassoja Jätkäsaaren rakentamista varten. Siksi ei olisi järkevää kuskata nyt louhittavaa massaa pois kaupungista ja sitten taas aikanaan takaisin.”
Sitä, kuinka pitkäksi aikaa louheet jäävät rantaan, ei vielä tiedetä. Jätkäsaaren rakentaminen alkaa vuonna 2009.
Asemakaavassa alue on merkitty puistoksi, mutta istutuksia sinne ei olla vielä tehty. Pitkä rantakaistale avomerinäkymiin on ollut lenkkeilijöiden ja koiranulkoiluttajien suosissa. Kesäisin alue on ollut myös suosittu piknikkikohde. Pohjoispään pätkä alueesta jää edelleen virkistyskäyttöön.
Jo aiemmin kaupunki on laittanut Hernesaarenrannan pohjoispäähän liikennemerkit, jotka kieltävät kävelyn myrskyn vaurioittamalla rantaosuudella. Nuo kiellot eivät ole kuitenkaan ole juurikaan vaikuttaneet ulkoilureitin käyttöön toisin kuin uusi varastoalue, joka estää pääsyn suurelle osalle koko Hernesaarenrantaa.
Toimistotaloon asuntoja
8.3.2007 | Munkkisaari, Uutiset
Munkkisaarenkadun ja Telakkakadun kulmassa sijaitseva toimitilarakennus muutetaan asuintaloksi. Kiinteistö on entinen teollisuusrakennus, joka nykyisin on toimistokäytössä. Tontilla sijaitseva matala piharakennus puretaan. Kiinteistön asuinrakennusoikeudeksi tulee 5485 kerrosneliömetriä. Asemakaava määrää asuntojen keskikooksi vähintään 75 m2.
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti asemakaavan muutoksesta kokouksessaan 22.2.
Puistosuunnitelmia
9.2.2007 | Eiranranta, Munkkisaari, Uutiset

Kaupungin rakennusvirasto järjesti 1.2. yleisötilaisuuden Merisataman ja Munkkisaaren alueen puistosuunnitelmista. Alueelle on tulossa yhdeksän puistoa, joista osa toki on jo olemassa.
Luostaripuisto, Hylkeenpyytäjänkenttä ja Pyhiinvaeltajanpuisto ovat Punatulkun kortteliin nousevan Eiranrannan asuinalueen lähipuistoja. Pyhän Birgitan puisto, Ursininkallio, Fredrik Stjernvallin puisto, Meripuisto ja Merisatamanrannan eteläpuolinen rantakaistale muodostavat puistoketjun merenrantaan Munkkisaaren voimalan kulmilta aina Kaivopuiston reunalle asti. Merikadun muurin vieressä sijaitsevasta Rantakallionpuistosta on tulossa koirapuisto.
Tämän sivun toimittaja ei valitettavasti itse päässyt paikalle tilaisuuteen, joten tarkempaa reportaasia tilaisuudesta ei ole nyt tarjolla. Jos olit tilaisuudessa tai haluat muuten sanoa sanasi puistoasioista, niin ota yhteyttä. Julkaisemme sivulla mieluusti niin selostuksia suunnitelmista kuin kantaaottavia puheenvuorojakin.
Kuva: Osa HKR:n puistosuunnitelmasta.
Munkkisaaren Munkit aloittivat blogin
3.1.2007 | Munkkisaari, Uutiset
Munkkisaaren oma jalkapallojoukkue Munkkisaaren Munkit on aloittanut oman bloginsa. Jalkapallokulttuurin ohella Munkit varjelevat myös olutkulttuuria. Blogin kautta munkkisaarelaiset voivat seurata kuinka “yhteenliittymä” valmistautuu tulevaan kauteen ja eiköhän mukaankin mahdu, jos kiinnostusta riittää.
Munkkisaarelaista musiikkia
20.11.2006 | Munkkisaari, Uutiset
Munkkisaarelaisen Super Jannelta ilmestyi aiemmin tänä vuonna komeasti viinylillä julkaistu Henkselit-levy. Yksi kappale annettiin heti tuoreeltaan elokuussa näiden sivujen toimittajalle. Vinyylisoittimen puuttumisen vuoksi ehti kuitenkin kulua hieman aikaa, ennen kuin sain levyn kuunneltua.
Levyllä on kolme kappaletta: Henkselit, Maisteri ja Keepmewarm – Henkselit kolmena ja Maisteri kahtena eri versiona. Tyyli on karibialaisvaikutteista, reggahtavaa hiphoppia. Super Jannen musiikki on naivistisen elämäniloista ja sopii humoristisella mielenlaadulla kuunneltavaksi.
Levyn julkaiseen Upleftbass Recordsin sivuilla kerrotaan, että levystä on tulossa myös CD-versio. Vuodenvaihteessa on odotettavissa myös Munkkisaaren keisari Lp-levy ja myöhemmin keväällä julkaisuun on tulossa All Nutz – Monk Island Instrumentals. Munkkisaari-teema näyttäisi siis toistuvan levystä toiseen. Henkselit-levyssä se näkyy levykannen takapuolella komeilevassa Munkkisaari Munkholmen -katukyltissä.
GofSatamalla taloushuolia
23.8.2006 | Hernesaari, Uutiset
Helsingin Sanomat uutisoi, että Hernesaaressa sijaitseva sisägolfkeskus GolfSatama olisi taloudellisissa vaikeuksissa. Perinnän alla on saatavia ainakin 6000 euron edestä.
Keskuksen toimitusjohtaja Jari Savolainen kertoo Helsingin Sanomille, että syynä on asiakkaiden vähyys kesällä. “Maksuhäiriöt johtuvat juuri siitä, että mitään tuloja ei ole ollut ja kulut ovat kuitenkin olleet kovat.” Toiminnan jatkuminen ei Savolaisen mukaan kuitenkaan ole uhattuna.
Munkkisaaren yhteiskäyttötunneli
2.6.2006 | Munkkisaari, Uutiset
Helsingin Energia rakentaa yhteiskäyttötunnelin Munkkisaaresta Vanhankirkon puiston alle, jossa tunneli yhtyy Kampin, Erottajan ja Kruununhaan väliseen rengastunneliin. Tunneli tarvitaan, koska Munkkisaaren lämpökeskuksen lisääntynyttä kaukolämpökapasiteettia voidaan siirtää keskusta-alueelle.
Tunnelin pituus on noin 1200 metriä ja sinne sijoitetaan kaukolämpöjohtojen lisäksi myös kaukojäähdytysjohdot. Lisäksi on varattu mahdollisuus sähkökaapeleiden ja vesijohtojen sijoittamiselle.
Tunnelin louhinta alkaa kesäkuun alussa Hernesaarenkadun eteläpuolelta. Helsingin Energian mukaan tunnelia tehdään noin 40 metrin syvyydessä merenpinnan alapuolella, jolloin melutaso jää alle 45 desibelin. Melua aiheuttava työ siirtyy koko ajan eteenpäin, jolloin yksittäisille asunnoille johtoreitin varrella ei aiheudu pitkäaikaista meluhaittaa. Louhinta- ja räjäytystyöt pyritään tekemään arkisin klo 7-22 välisenä aikana sekä tarvittaessa lauantaisin klo 8-18. Louhinnan pitäisi valmistua kesällä 2007 ja tunnelin olla kaukolämmön osalta käytössä keväällä 2008.
Aiheesta tarkemmin Helsingin Energian tiedotteessa, jota tässä uutisessa on käytetty lähteenä.









