Hernesaari

Hernesaareen esitetään rantasaunoja

Helsingin Sanomat kertoo 8.8., että Public Side -niminen yhtiö haluaisi perustaa Hernesaareen rantasaunakeskuksen. Saunala-niminen “sauna- ja rantakulttuuri­keskus” käsittäisi 32 saunaa, joista osaa vuokrattaisiin lyhyeen käyttöön kenelle vain, osa taas olisi yksityisiä.

Kaupungin virkamiehet eivät HS:n mukaan suoraan tyrmää ideaa. Ongelmallista hankkeen kannalta kuitenkin on, että Hernesaaren itäranta, jolle saunayhteisöä suunnitellaan, on kaavoitettu puistoksi. Puistoksi se todennäköisesti myös jää, joten suunnitellulle paikalle hanke tuskin toteutuu.

» Ei kommentteja

Hernesaareen louhintajätteen varasto

Metalliaita katkaisee Hernesaarenrannan aiemman nurmikkoalueen noin puolestavälistä. Leveämpi pohjoispää on edelleen asukkaiden käytössä nurmikkona ja virkistysalueena, mutta eteläpää on tästä eteenpäin kaupungin rakennusviraston katurakennustarvikkeiden säilöntäpaikka. Aitauksessa on muun muassa kaivoja ja kiviäkantakaupungin tarpeisiin.

Tulosryhmäjohtaja Olavi Tikka rakennusvirastosta kertoo aitauksesta Helsingin Sanomien uutisessa:

“Olemme katsoneet mahdollisimman laajasti kantakaupungin asukkaiden etuja. Helsinki tulee tarvitsemaan hirvittävän määrän maamassoja Jätkäsaaren rakentamista varten. Siksi ei olisi järkevää kuskata nyt louhittavaa massaa pois kaupungista ja sitten taas aikanaan takaisin.”

Sitä, kuinka pitkäksi aikaa louheet jäävät rantaan, ei vielä tiedetä. Jätkäsaaren rakentaminen alkaa vuonna 2009.

Asemakaavassa alue on merkitty puistoksi, mutta istutuksia sinne ei olla vielä tehty. Pitkä rantakaistale avomerinäkymiin on ollut lenkkeilijöiden ja koiranulkoiluttajien suosissa. Kesäisin alue on ollut myös suosittu piknikkikohde. Pohjoispään pätkä alueesta jää edelleen virkistyskäyttöön.

Jo aiemmin kaupunki on laittanut Hernesaarenrannan pohjoispäähän liikennemerkit, jotka kieltävät kävelyn myrskyn vaurioittamalla rantaosuudella. Nuo kiellot eivät ole kuitenkaan ole juurikaan vaikuttaneet ulkoilureitin käyttöön toisin kuin uusi varastoalue, joka estää pääsyn suurelle osalle koko Hernesaarenrantaa.

» Yksi kommentti

GofSatamalla taloushuolia

Helsingin Sanomat uutisoi, että Hernesaaressa sijaitseva sisägolfkeskus GolfSatama olisi taloudellisissa vaikeuksissa. Perinnän alla on saatavia ainakin 6000 euron edestä.

Keskuksen toimitusjohtaja Jari Savolainen kertoo Helsingin Sanomille, että syynä on asiakkaiden vähyys kesällä. “Maksuhäiriöt johtuvat juuri siitä, että mitään tuloja ei ole ollut ja kulut ovat kuitenkin olleet kovat.” Toiminnan jatkuminen ei Savolaisen mukaan kuitenkaan ole uhattuna.

» Ei kommentteja

Ilotulituskilpailu Hernesaaressa

Ilotulituksen SM-kilpailut

Ilotulitulituksen SM-kisat pidettiin Hernesaaressa perjantaina 18.8. Ranta täyttyi ilotulitulitusta seuraamaan tulleesta yleisöstä. Oheinen kuva on otettu Munkkisaaresta Hernesaarenkadulta. Lisää kuvia on esimerkiksi Flickr-kuvanjakopalvelussa tägillä ilotulitus.

Kilpailun voitti ensimmäistä kertaa kilpailussa mukana ollut ahvenanmaalainen JoHo Pyro.

» Ei kommentteja

Risteilykausi alkanut

Kevään ensimmäinen risteilylaiva Hernesaaressa

Kevään ensimmäinen risteilyalus, Celebrity Cruises -varustamon Constellation, saapui tänään (torstaina 11.5.) Hernesaareen. Laiva tuli aamulla Tukholmasta ja jatkaa illalla kohti Pietaria. Turistien ensinäkymä Helsingistä ei Hernesaaren kärjessä ole ehkä kaikkein kaunein, mutta ainakin sää suosii tämänpäiväisiä vierailijoita.

Risteilykesästä odotetaan vilkasta. Hernesaareen rantautuvat suurimmat risteilijät, jotka eivät mahdu Eteläsatamaan. Tiedot saapuvista aluksista löytyvät Helsingin Sataman www-sivuilta.

» Ei kommentteja

Valokuvia Munkkisaaresta

Kuva: Arabella / Flickr

Flickr-valokuvapalvelussa on joitakin valokuvia Munkkisaaresta. Suurimman osan niistä on kuvannut Chris Heathcote, joka on koonnut erillisen 48 kuvan Munkkisaari-aiheisen kuvakokoelman.

Toinen kuvakokoelma on nimimerkki Arabellan kuuden kuvan setti liikennemerkkivarastosta, joka sittemmin on siirretty pois Eiranrannan rakennustyömaan tieltä. Arabella on julkaissut kuvansa Creative Commons -lisenssillä, mikä sallii kuvien rajoitetun käytön muualla. Siksi olemme voineet julkaista oheisen kuvan näillä sivuilla.

Lisää kuvia löytää, kun selaa tageilla munkkisaari, hernesaari ja eiranranta merkittyjä kuvia.

» Ei kommentteja

MUHEIRA.FI